sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Marraskuun täysikuu

Vanha kansa sanoi ennen muinoin, että sellainen sää, joka on täydenkuun aikoihin, jatkuu samanlaisena kaksi viikkoa. Saadaan siis pidellä pakkasia Itsenäisyyspäivään saakka.  Villavaatteet on kaivettu esiin ja liuku-esteet kenkiin.  Eräs kauppias mainostaa kenkien päälle laitettavia verkkosuojuksia.  Ne ovat paremmat kuin nastat ja ovat helposti päälle- ja pois laitettavia. Kaikkea ne innovaattorit suoltavat markkinoille.

Tulin joku aika sitten illan vilakalla Perheniemestä Kylä-illasta, ja huomasin, kuinka jouluvaloja oli laitettu jo pihoille aika monessa talossa.  Vähän tuntui aikaiselta kun virallinen joulu-aika ei ole vielä julistettu.  Pimeässä illassa valot näyttivät kuitenkin niin kodikkailta, että päätin itsekin aikaistaa joulua.  Olin ostanut marraskuun markkinoilta punaisen mökin, jossa oli valkoiset ikkunan- ja oven pielet.  Mökki oli hyvin tehty ja kestää vuosikaudet. Varsinaisesti se oli tarkoitettu " lintulaudaksi" mutta aloin heti suunnitella kuinka  olisi mukava laittaa siihen valot, jotka tuikkisivat ikkunoista ja ympäri taloa. Olin ostanut Agrista summamutikassa Led-    valosarjan lukematta tekstejä. Olipa suuri pettymys kun napsautin valon päälle ja se olikin kelmeä kuin ruu-mishuoneella.  Pari iltaa jaksoin katsella moista valoilmiötä. Tänään sitten kirkonmenojen jälkeen vaihdoin valot edellisen vuotiseen  lämpimän väriseen sarjaan. Sitä ei aina muista että kaapeissa on kaikenlaista käyttökelpoista tavaraa ja ostaa uutta.  Led-valot kuluttavat erittäin vähän sähköä mutta ovat "karmean" värisiä.  Aamukahvia juodessani näin kuinka linnut kävivät tutustumassa mökkiin, eivätkä löytäneetkään ruuan muruakaan.  Lupasin mielessäni, että joulun jälkeen nostan piipusta valot ulos ja työnnän linnunruokaa tilalle.  Valovaihe on vain sellainen tilapäinen "talon valtaus".

Täällä Suomessa ollaan vielä aika kohtuullisia näissä joulukoristeluissa verrattuna Amerikan maahan.  Siellä se on mennyt jopa stressin puolelle, kun talot koristellaan valoilla ympäriinsä ja saman tien kaikki puut ja pen-saat. Se on kilpavarustelua pahimmasta päästä.  Jouluhan on valon juhla. Jos "lamppu" ei syty ihmisen sisälle, täytyy käyttää ulkoisia tehokeinoja.  Otetaan rauhallisesti nämä valmistelut.

Nyt kun olisi digi-kamera, olisin ottanut kuvan upeasta mökistä valoineen ja liittänyt sen tähän kaikkien ihailtavaksi.   

2 kommenttia:

  1. Hyvin sanottu tuo, että "jos "lamppu" ei syty ihmisen sisälle, täytyy käyttää ulkoisia tehokeinoja".

    Iitissä on tosin hirmuisen hienoja jouluvaloja, tykkään kyllä useimmista virityksistä :)

    VastaaPoista
  2. Yhdyn sinun toteamukseesi siitä, että ei muista kaikkia tavaroitaan! Minulla oli aikaisemmin tapana ripustella joulukoristeet pusseissaan kylmävintin varastonauloihin, mutta siitäkin on pitänyt luopua. Kukapa sitä nyt talvella mihinkään kylmävinttiin? Viime kesänä löysin ikkunanremontin takia siivotessa sekä äitini laatikoita -70-luvulta että omiani kaikilta kolmelta vuosikymmeneltä. Voi sitä päänpyöritystä! Hyvästit kransseille, lipuille ja joulupukeille, vain osa joutui jälkipolvien löydettäväksi.
    Valosarjat ovatkin lähes ainoat talvikoristeeni, koska säilytän niitä asuinkerroksen kaapeissa, kun ne mahtuvat aika pieneen tilaan.

    VastaaPoista