Isänpäivänä

Koko päivän on ollut hämärää ja kosteaa. Onneksi aamulla salkoon vetämäni lippu liehuilee, ettei sitä tarvitse paljon kuivatella sisätiloissa.  Meidän taloyhtiössä on lipunnostovuorot.  Tämän aamun vuorolainen nukkui pahasti pommiin, joten Isien ja Isänmaan rakkaudesta  hain lipun varastosta.  Entisen  partiolaisen  rutiinilla vedin lipun salkoon. Ei ole kuulunut jälkipuheita.

Isänpäivän kunniaksi terassilla oleva krysanteemini puhkesi kukkaan.  Heinäkuusta asti olen  odotellut nuppujen puhkeamista ja nyt se tapahtui. Ehkä kukkani kuuli, kun juputin, että nyt haen mustan jätesäkin ja vippaan sinut roskiin.  Kävi vähän samalla tavoin kuin lapsuudessa meidän pystykorvalle.  Isä oli tuonut sen pentuna sotatantereelta . Myöhemmin Santuksi ristitty koira oli meidän lemmikki.  Vanhemmiten se tuli vihaiseksi ja haukkui postipojalle.  Isä sanoi Santulle, että ellet tottele, teen sinusta hanskanahkaa ( aika ikävästi sanottu vai mitä? ) Santtu ymmärsi, loukkaantui "verisesti" ja katosi maisemista. Me lapset tietysti kaipasimme sitä ja etsimme joka paikasta.  Loukattu karvakaveri olikin sitten lähempänä kuin aavistimme-kaan. Santtu oli piiloutunut ison omenapuun oksiston alle, josta sitten löysimme hänet murisevana.  Isä meni houkuttelemaan Santtua, mutta tämä oli niin "ottanut kuonoonsa" että ei tullut esiin isäntänsä maanitteluista huolimatta. Kun isä ojensi kättänsä Santtua kohti, tämä nappasi hampaillaan ojennettuun käteen. No, verta-han siitä tuli ja isän suusta ärräpäitä.  Santun elämä loppui sittemmin "nikkeli-kuumeeseen".  Sama Perätalon setä, teurastaja, joka syksyisin ampui meidän sikaa otsaan, päästi Santunkin koirien taivaaseen.  Ennen elämä oli tällaista.  Kaikki kuolleet myyrät ja linnut haudattiin ja laulettiin virsi. Haudalle laitoimme ristin.  Santun
hautaamista en muista. Ehkä isä teki sen.  Hän oli yllättävän herkkä mies. Ystävyys Santun kanssa oli kestänyt sodasta asti ja nyt isä varmasti halusi haudata yksin "rintamakaverinsa".  Tähän koira-juttuun  pää-dyin krysanteemin kukista. Aika hyvä päätös Santun tarinalle.

Isyys on muuttanut muotoaan vuosien saatossa. Ennen ei tullut kuuloonkaan että isät olisivat työntäneet lastenvaunuja raittilla.  Sehän oli äitien hommaa.  Tänään luin lehdestä eräästä 31-vuotiaasta miehestä, joka alkoi kutoa ( neuloa, kuten artikkelissa luki ) housuja, kun lapsen odotus alkoi pitkästyttää. Hän meni Helsingissä lankakauppaan, jossa vanhempi lankamyyjä innostui nuoresta kutovasta miehestä ja antoi asiantuntija-apua. Tuleva isä innostui niin uudesta harrastuksesta, että ei oikein malttanut mennä nukkumaankaan. Sanoi vain vaimolleen että "Mä otan vielä pari varvia".  Tuleva isä sai valmiiksi kolmet pöksyt ennen esikois-poikansa syntymää.  Isovanhempien mielestä homma oli hassua.  Minusta se oli hieno juttu. Olisihan odottamiseen kyllästynyt tuleva isä voinut viettää aikaansa kavereiden kanssa kaljalla, mutta valitsikin toisen ajanviettotavan. Pöksyjen kutoja sai neuvoja netistä muilta asian harrastajilta.  Siitä näkee kuinka hyödyllinen  netti on. Tämä sankarimies aikoo seuraavaksi tehdä koko perheelle samanlaiset pipot.

Tällaisia isänpäivä-mietteitä liikkuu päässäni tänään. Oma isäni, vaarini ja vaarin isä saivat haudoilleen kynt-tilän. Vaarin vaarin hautaa en ole vielä löytänyt. Hän kuoli v.1897 täällä Iitissä.